Minulle on ollut alusta saakka selvää, että olen hakenut sosiaalialan tutkinnolla lisäosaamista nykyiseen työnkuvaani. Opintojen edettyä olen saanut huomata, että sellaiset asiat, joita olen pitänyt itsestään selvänä kaikille kuuluvana yleistietona, onkin päinvastoin ollut juuri sitä minun erikoisosaamistani. Koulutus on siis hyvällä tavalla ravistellut uskomuksiani ja antanut mahdollisuuden nähdä oma osaaminen muustakin kuin omasta näkövinkkelistä. Tämä on todella voimaannuttavaa.
Koulutus on myös rakennettu mielestäni siten, että sen kautta hahmottaa asioiden limittymisen toisiinsa ja osa-alueiden kuuluminen tutkintoon on hyvin perusteltua. Olen kiinnostunut tekemään jatkossakin töitä ikäihmisten parissa, mutta nyt ymmärrän entistä paremmin, miksi minun täytyy myös saada kipeästi lisää osaamista sosiaalityöstä esimerkiksi vammais-, päihde- ja mielenterveys- sekä maahanmuuttaja-asiakkaiden parissa. Voihan kohtaamani ikäihmiset kuulua ihan mihin vaan myös näistä ryhmistä. Yhtä lailla saatan tarvita taitoja esimerkiksi nuorten kanssa työskentelyyn tai perhetyöhön. Jos en itse työntekijänä, niin ainakin sellaista yleispätevää ymmärrystä asiakkaan oikeuksista ja velvollisuuksista, jotta osaan tarpeen vaatiesssa ohjata heitä oikeaan paikkaan. Saatanhan ikäihmisiä ohjatessani kohdata myös heidän lähiperhettään.
Edellä kuvaamani ahaa-elämys on saanut aikaan uutta motivaatiota kyseisiä opintojaksoja kohtaan.