Valokuvatyöskentelyn purkamiseen valmistautuminen sai minut palaamaan aloittamani leikekirjan pariin. Huomasin, että aiemmin valitsemani kuvat kertoivatkin minulle nyt jotain aivan muuta….
Tekijä: Anna
Mitä ajatuksia valokuvatyöskentely herätti minussa?
Itse valokuvattavana oleminen ei ole minulle vierasta, sillä käsityöharrastukseeni kuuluu oleellisesti valmiin vaatteen tai asusteen kuvaaminen. Nyt asetelma oli kuitenkin…
Suru
Tämän valokuvaprojektin työstäminen blogiin on ollut antoisaa, koska blogikirjoituksiin jää aikaleima. Olisinko edellistä postausta kirjoittaessani aavistanut, että seuraavan viikon aikana…
Tunteen kuvaaminen
Selatessani valokuva-albumeita, huomasin olevani useissa lapsuuden kuvissa totinen ja jollain tapaa irrallinen muihin kuvissa oleviin ihmisiin nähden. Mieleen palasi muisto,…
Tarina punoo kuvat yhteen
Olin jo työstänyt elämäntarinaani leikekirjaksi, kun tapasin uuden asiakkaan. Tämä iäkäs rouva oli aikanaan ollut huimapäinen lapinmatkaaja ja tehnyt monenmoisia…
Eheyttä ja itsensä ymmärtämistä valokuvan avulla
Selasin Valokuvan terapeuttinen voima kirjaa hakeakseni inspiraatiota siihen, millaista kuvaprojektia lähtisin työstämään elämäntarinan koostamisen jälkeen. Löysin useita kiinnostavia lähestymistapoja, joista…
Elämäntarinaa etsimässä
Valokuvakurssiin kuului oman elämäntarinan koostaminen valokuvien avulla. Päässäni pyöri monenlaisia ideoita, mutta silti huomasin kierteleväni elämäntarina-tehtävän aloittamista. Tämä ei ole…
Hylkää ankeuttajat ja usko itseesi
Tutustumismatkalle omaan elämäntarinaan ja itseen annettiin evääksi tutustua itsetuntoon liittyvään kirjallisuuteen. Valitsin teokseksi Janne Viljamaan Itsetunnon voima: Hylkää ankeuttajat ja…
Valokuvat, jotka vangitsee katsojan
Minulla ei ensin ollut mielessä ketään valokuvaajaa, jonka teokset olisivat jääneet mieleeni. Lähdin selaamaan suomalaisten valokuvaajien teoksia ja huomasin kerta…
Valokuvan monet mahdollisuudet
Teoriarikkaan kevätlukukauden jälkeen kaipasin jotain konkreettisempaa. Jotain sellaista, josta jäisi reppuun käyttökelpoisia työkaluja. Luettuani viestin kesäopintoihin tulevasta Narratiivisen kuvatyöskentelyn kurssista,…