Lukiessani kokoomateosta Oikeus päihdehuoltoon, silmiini osui erityisesti artikkeli, joka käsitteli ikääntyneitä naisia ja heidän alkoholin käyttöönsä liittyvää häpeää. Teen töitä ikääntyneiden parissa ja välillä tuntuu, että he ovat päihdehuollossa jääneet pienempään asemaan. Erityisesti ikääntyneet naiset. Itsellekin tulee päihdeongelmaisesta asiakkaasta aina ensimmäisenä mieleen mies – erikoinen stereotypia!
Artikkelissa oli useita häpeään liittyviä asioita, joille löydän kosketuspintaa omassa työssäni. En ollut kuitenkaan aiemmin tullut ajatelleeksi, että esimerkiksi juomistavoilla on näin selkeästi sukupuolittuneet ja toisaalta myös kulttuuriset taustat. Artikkelissa nostettiin esiin, että juominen on kaiken kaikkiaan ollut sallitumpaa miehille, ja naisille se on juuri senkin vuoksi tuonut enemmän häpeää esiin (Heino ym., 2019). Tämä on tärkeä asia tiedostaa kohdatessa asiakkaita. Täytyy ymmärtää se todellisuus, jossa he elävät ja ovat kasvaneet.
Toinen mielenkiintoinen asia jonka opin, oli häpeän ilmenemistapojen monimuotoisuus. Häpeä voi ilmetä neljällä eri tavalla: suorittamisena, välinpitämättömyytenä, peittelynä tai yhteisön suojelevana käytöksenä. (Heino ym., 2019). En ollut osannut ajatella häpeää näin monesta näkökulmasta. Itselleni häpeä sanana tuo mieleen vetäytymisen tai kuoreen käpertymisen. Ammattilaisena koen tärkeäksi tiedostaa nämä eri tavat häpeän ilmenemiselle, koska sitä kautta voin auttaa asiakasta ymmärtämään omia käyttäytymismallejaan.
Artikkelissa heräteltiin esiin kysymys siitä, halutaanko ikääntyneiden päihdeongelmiin ylipäätään panostaa tarpeeksi? Omassa työssäni näyttäytyy valitettavasti karuna totuutena se, ettei näin todella haluta. Vähäiset resurssit kohdennetaan nuoriin ja vielä työssäkäyviin, vaikka julkisesti puheenvuoroissa kaunistellaankin todellisuutta. On tietenkin totta, että nuorissa on tulevaisuus ja heidän roolinsa yhteiskunnassa on aivan toisenlainen kuin ikääntyneellä. Omassa työssäni olen myös huomannut, että ikääntyneiden on paljon vaikeampi irtaantua päihdeongelmasta jo siitäkin syystä, että toimintakyky sekä sosiaaliset verkostot ovat usein heikommat. Päihteiden korvaajaa ei näin ollen ole niin helposti saatavilla. Ikäihminen ei välttämättä osaa etsiä itselleen vertaisryhmää, pääse kulkemaan sinne vaivatta tai esimerkiksi kipujensa vuoksi ei näe muuta vaihtoehtoja kuin niiden turruttamisen päihteillä.
Luettuani artikkelin, jäin lopuksi pohtimaan häpeän suurta roolia päihdeongelman pahentumisessa. Häpeä estää avun hakemisen ja vastaavasti häpeä myös pahentaa päihdeongelmaa (Heino ym., 2019). Miten häpeän saisi nostettua isompaan keskusteluun siten, että siitä päästäisiin hiljalleen irtautumaan?
Lähteet:
Heino, T., Kyyhkynen, T., Vänskä, R. & Pehkonen, A. 2019. Kahlitseva häpeä – juomisen vaikutukset ikääntyvillä naisilla. Teoksessa Pehkonen, A., Kekoni, T. & Kuusisto, K. (toim.) Oikeus päihdehuoltoon. E-kirja. Saatavilla rajoitetusti Ellibs-kirjastosta.
