Tarkkana kuin porkkana

Myö ollaan treenattu noseworkissa nyt ilmaisun tarkkuutta. Eli siis sitä, että Ferdi ilmaisisi tarkasti hajunlähteen eikä vaikka hajupilveä tai putoamaa tai muuten vaan vähän sinnepäin.

Ollaan tehty tätä erilaisilla purkkiradoilla, sisäetsintänä eri korkeuksilla sekä viimeksi eilen erilaisilla laatikoilla.

Erilaisia laatikoita

Huomasin, että rauhallinen mielentila on kaikki kaikessa. Ahneena poikana Ferdi myös leimahtaa aika nopeasti liekkeihin liian hyvistä nameista. Heittonami on myös superpalkka, mutta siitä palautuminen työmoodiin vie välillä aikansa. Tässä pitää olla ohjaajalla malttia ja odottaa niitä tarkkoja suorituksia eikä reagoia kaikenlaiseen häsväämiseen ja sinnepäinsuorittamiseen mitenkään. Ferdi on fiksu ja oppii tosi nopeasti, mutta osaa myös kokeilla vähän helpompaa tietä herkuille, jos siihen tulee mahdollisuus.

Viikon onnistumisia on ollut naapuriin saakka kuuluva nuuskimisääni (todellakin jotain etsittiin kiivaasti!) sekä oma edistymiseni koiran havainnoimisessa.

Onnellinen nuuskija

Nosen ohella ollaan treenattu rally-tokoa. Pakkasten vähän lauhduttua oon ottanu lyhkäsiä harjotuksia ulkona. Ruoka-aikoina ollaan nyt harjoiteltu 360-asteen käännöksiä. Välillä sujuu paremmin ja välillä vähän heikommin.

Yritystä silti on!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *