Sienihommia

Meinasin kirjoitella tarinaa kesän retkistä ja Ferdin ekasta matkasta Lappiin. Omien sairastelujen takia kaikki ei mennyt niin kuin piti, vaikka pohjoiseen sentään päästiin. Henri kirjoitti tarinoita meidän retkiblogin puolelle, suunnatkaa sinne.

Tämän kirjoituksen otsikko lupailee tarinaa metsän aarteista, joten mennään asiaan.

Löydettiin yhdellä aamulenkillä kantarelliapaja ja siitä se ajatus lähti. Olin nosekurssilla kuullut sienikoirista, mutten siitä niin innostunut – en ole oikein ollut sienien suurin ystävä herkkusieniä lukuunottamatta. Otin siis hetken mielijohteesta lasipurkkiin muutaman kantarellin ja aloin opettaa nosen perusteilla uutta hajua.

Uuden äärellä

Ferdi kiinnostui purkista heti ja muutaman päivän päästä tein jo purkkirataa. Ilmaisu tuli hyvin automaattisesti mukaan koiralta itseltään. Kehoitteena etsiä toimii ”sieni” tai ”onko sieniä”.

Koira tuntui olevan nokkela, joten huvikseni rupesin aika nopeasti testaamaan hajuerottelua metsässä, kun havaitsin itse kantarellejä. Voi sitä riemun määrää, mikä kummallakin oli ekasta onnistuneesta ilmasusta!

Eka oma sienisaalis pistää hymyilemään

Väliin rupesi tulemaan vähän roskakäytöstä, sienten maistelua ja nuolemista. Se jäi kuitenkin pian pois. Ilmaisu saattaa välillä metsässä unohtua – tai ilmaisee kyllä katsekontaktilla, mutta haluan vahvistaa istumista. Sieniä on myös parempi etsiä vielä hihnassa, vauhdin vuoksi tappiota tulee muuten toisinaan tallattuina sieninä..

Ferdi on nopea oppimaan ja rakastaa kirsun käyttöä. Enää ei tarvitse välttämättä edes kehoittaa etsimään, poika tekee työtä itsenäisesti.

Sienet löytyy jo hyvin ja retkillä on käyty useamman kerran hienojen saaliiden kera. Miekin olen nyt oppinut syömään sieniä! Mitäpä sitä ei koiransa eteen tekisi? Kohta voisi jo suunnitella uuden lajin opettamista.. Mustatorvisieni vai suppilovahvero?

Sienikoira ja saalis

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *