Koirallinen vuosi

Henri tuumasi äsken lenkillä, että tasan vuosi sitten haettiin Ferdi meille. No niimpä haettiin, mutta mihin ihmeeseen tämä aika on rientänyt? Päätin tämän rajapyykin vuoksi kirjoitella ajatuksia koiran omistamisesta.

Etukäteen varoitan, että tästä uhkaa tulla aika ruusunpunainen tarina. En ole vielä keksinyt, mitkä olisi koirallisuudessa kääntöpuolia.

Ferdi on ollut kaikin puolin helppo ja mukava koira, eikä sen kanssa ole missään kohdin tarvinnut repiä hiuksia päästä. Hyvä tyyppi ekaksi koiraksi! Tässä osui kasvattajan valinta aivan nappiin.

Ferdi on meille kummallekin ensimmäinen koira ja ylipäätään ensimmäinen isompi lemmikki, jonka kumpikaan itse omistaa. Ystävän eläimiä on onneksi aiemmin saanut hoitaa kuin omiaan, mutta eihän se ihan sama asia ole. Tästä päästiinkin kätevästi siihen, mikä mielestäni koiran omistamisessa on parasta: se, että vilpittömästi olet tuon karvakorvan mielestä paras ihminen maailmassa.

Ferdi on myös ollut terve, joten huolia siitä ei ole (vielä) ollut. No, rahaa on toki mennyt koiran hankintaan ja hoitoon, mutta olisi se summa mennyt sitten johonkin muuhunkin..

Koira vaatii aikaa. Yhdessä tekemistä, olemista ja kokemista. Meillä se on lenkkeilyä, retkeilyä, nenätöitä ja yhteisiä päiväunia. Ja ihan parasta, että kaveri on aina valmiina mitä ikinä keksitkään!

Mein kylälle on tullut Ferdin sukulaispoika, joka on nyt parhaassa pentuiässään. Pojat on leikkineet pari kertaa keskenään ja sitä katsoessa palautuu mieleen miten intensiivistä pentuarki oli. Antoisaa ja palkitsevaa, mutta ekakertalaiselle ja luonteeltaan suorittajalle, myös uuvuttavaa. Ferdin myötä onkin oppinut löysäämään pipoa vielä vähän lisää. Ja koirasta on kyllä oppinut lukemaan myös omia tunnetiloja.

Tää kulunut vuosi on henkilökohtaisessa elämässä ollut todella rankka ja Ferdin olemassa olo on kyllä todettu lukemattomia kertoja kultaakin kalliimmaksi. Se on pitänyt arjen rutiineissa kiinni, parkkeerannut peppunsa viereen ja nuollut pois kyyneleet, kun aistii ihmisen tarvitsevan huolenpitoa.

Mielessä kutkuttaa ajatus hankkia Ferdille myöhemmin leikkikaveri.. saas nähdä! Mutta Ferdi on kyllä ehdottomasti sen miun elämäni koira, ja varmasti Henrinkin?