Heittäytymisiä ja huteja

Viikon takaisen teoriaan tutustumisen jälkeen asetin itselleni tavoitteita ohjauskeskusteluun. Kuluneella viikolla sain töissä kokeilla heittäytymistä itselle uudenlaiseen ohjaamiseen. Keskityin nyt ensin tuohon 10 sekunnin sääntöön sekä kokeilin erilaisia keinoja voimaannuttaa asiakasta.

Huomasin itseasiassa, että käytän työssäni hyvin pitkälti M&K -kysymyksiä. Ne tosiaan antavat asiakkaan näkemykselle ja mielipiteelle hyvin tilaa ja tuovat dialogiin muutenkin luontevuutta. Kyllä ja ei -kysymykset johtaisivat vääjäämättä haastattelun omaiseen vuorovaikutukseen.

Kävimme töissä muutaman työkaverin kanssa hyvää keskustelua ohjaamisesta ja yhteisistä käynneistämme. Uusimmalta geronomi-kollegaltani sain kullanarvoisen vinkin: heitä oli koulussa kehoitettu menemään ohjaustilanteeseen siten, että ensin ”istuu kaksi minuuttia käsiensä päällä”. Eli tämä tavallaan konkretisoi, että aloittamisen vaiheessa ei hätäile ja pönkitä omaa ammatillisuuttaan, vaan käy ensin kuulumisten vaihdon ja sitten alkaa vasta kaivaa muistiinpanoihin tarvitsemiaan välineitä esiin.

Vinkki oli käytännönläheinen ja päätin heti kokeilla sitä. Eka kerta meni penkin alle. Kaivoin totuttuun tapaani tabletin syliin ja vaikka en sitä yleensäkään avaa suoraan, tuntui se käsissä kuin kuumalta perunalta. Seuraavalla käynnillä muistin jo reppua hipelöidessäni, että jätän sen vielä rauhaan. Ehkä seuraavan kerran jo osaan rauhoittaa aloittamisen?

Onnistuin paremmin 10 sekunnin säännön harjoittelussa. Toisinaan tuli tarve täyttää tyhjää tilaa, mutta yhä useammin huomasin pystyväni jarruttamaan haluani puuttua keskusteluun tuolloin. Huomasin jo yhden käynnin perusteella, että asiakkaalle jää enemmän aikaa pohtia asiaa eikä tule olo, että tuputtaa omaa asiaansa kuuntelemisen sijaan.

Kuuntelusta ja hiljaisista hetkistä tekee toisinaan haastavaa se, että jos paikalla on omaisia (joskus useampia samaan aikaan), saattavat he täyttää tuon tyhjän tilan. Näissä voi toki ohjata keskustelua takaisin asiakkaan omaan kokemukseen. Olen joskus oikein puheliaiden omaisten kanssa ottanutkin suoraan esiin, että annetaan asiakkaalle myös aikaa tuoda oma näkemyksensä keskusteluun.

Voimavarojen korostamiseen kokeilin niiden sanoittamista ja siinä samalla hyödynsin tarjoumien avaamista. Usein asiakkaidemme toimintakyky on monella tapaa alentunut ja tämän vuoksi he ovat joutuneet käymään itsensä kanssa eräänlaista luopumista. Osittain varmaan tästä syystä on yleisin asennoituminen: en pysty enää mihinkään. Tarjoumien avulla saan sanotettua asiakkaalle hänen toimintakykyään siten kuin sen ulkopuolisena näen. Tällaisia pieniä voimavarojen esiin nostamista pystyi tekemään monessa kohdin ja lopussa vielä palasin näihin ohjauskeskustelun yhteenvedossa. Oman arvioni mukaan kohtaamisessa oli positiivisempi sävy.


Verkkotyöpajassa pääsimme harjoittelemaan ohjauskeskustelua vertaisten kanssa. Verkon välityksellä keskusteluun tuli uudenlaista haastavuutta, kun ei pysty havainnoimaan itse ohjatessaan ohjattavan non-verbaalista viestintää. Ohjattavani näkyi huonosti, koska kamera oli suunnattu vastavaloon.

Huomasin myös, että ollessani ohjattavana, rupesin itse täyttämään tilaa puheen pälätyksellä. Ohjaajani kertoi jännittävänsä ja selkeästi ajoittainen hiljaisuus tuntui häiritsevän häntä. Huomasin, että Anna-avulias rynnisti esiin ja lähti johdattamaan keskustelua. Tunnistan tämän piirteeni monissa arkielämän tilanteissa. Jos aistin jonkun kokevan olonsa epävarmaksi, alan eräällä tapaa pitää hänen puoliaan. Koen tavan johtuvan siitä, että samaistun hänen tunteeseen ja oltuani joskus aiemmin itse samanlaisessa tilanteessa saamatta apua, en halua hänen kokevan samaa?

Jäin pohtimaan, miksi ohjaaminen tuntui vaikeammalta tällaisessa harjoituksessa. Ehkä yksi syy voi olla se, että siinä ei toteutunut kaikki hyvän ohjausosaamisen elementit samalla tavalla kuin omassa arkityössä. Luentomateriaaleissa esiteltiin pyramidi, jonka osien tasapainoa hyvä ohjaus vaatii. Asenne, taidot ja tiedot olivat jollain lailla kohdillaan, eli itse pyramidi. Pyramidi sijoittuu aina johonkin kontekstiin ja se uupui tässä tilanteessa. Etukäteen ei tiennyt ohjauskeskustelun teemaan nostetusta asiasta tarpeeksi ja ennakkovalmistautumista ei pystynyt tekemään. Hyvä harjoitus heittäytymiseen siis! Opiskelijakaverini sanoikin, että ihan kuin olisi bussipysäkillä aloittanut keskustelua. Siinähän ei tiedä millaisen vastauksen Mitä kuuluu? -kysymykseensä saa. Vai saako vastausta ylipäätään.


Lähteet:

Mikkonen, S-L & Ojanen, K. Luentomateriaalit. Viitattu 1.4.2021.