
Tänään verkkotyöpaja herätti ajattelemaan otsikossa mainittuja käsitteitä tämän päivän Suomessa. Miten tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus oikeastaan toteutuu? Sen turvaamiseksi on lakeja, mutta kuitenkin moni asia hankaloittaa maassamme ihmisten välistä tasa-arvoa. Toisaalta täytyy myös muistaa, ettei tasa-arvoisuus ole tasapäistämistä, vaan yksilöiden erilaisuuttakin tulisi tukea ja kunnioittaa.
Saimme verkkotyöpajaa varten ennakkotehtäväksi lukea artikkelin, ja tehdä sen pohjalta ajatuskartan. Artikkelissa avattiin käsitteitä asiakasosallisuus, sosiaalinen osallisuus ja matalan kynnyksen palvelut. Yleisvaikutelma artikkelista oli, että se mallinsi toiveyhteiskuntaa. Tavoitteena on ihmisten välinen tasavertaisuus ja aktiivinen vaikuttamismahdollisuus omaan elämäänsä. Tärkeitä huomioita oli mielestäni se, että osallisuudelle on eri ulottuvuuksia eikä osallisuus ja osallistuminen ole synonyymejä. Osallisuus on aktiivisempaa, kuin pelkkä osallistuminen.
On yleisesti tiedossa, että sosiaalinen kanssakäyminen on yhteydessä terveyteen ja hyvinvointiin. Yhteiskunnan kannalta on siis tärkeää saada ihmiset liikkeelle ja toistensa pariin. Aina tässä ei onnistuta kohtaamaan asiakasta. Karkeasti muotoillen asiakkaille voidaan tuputtaa tietylle asiakasryhmälle suunnattuja palveluita unohtamalla tyystin asiakas itse ja hänen toiveensa. Pahimmillaan jälkeenpäin ollaan pettyneitä, kun palvelut eivät kelpaa! Ehkä ammattilainen kokee, että on epäonnistunut ellei vaikka saa ikäihmistä päivätoimintaan muiden pariin? Onko meillä oikeasti yksilöityjä palveluita, jotka tukevat ihmisten osallisuutta? Saisimmeko ihmiset kotoaan liikkeelle, jos tällaisia olisi? Omasta kokemuksesta tiedän, että ne joilla on oma motivaatio osallisuuteen, myös innostuvat. Juuri se toinen ääripää on kuitenkin riskiryhmää. Ongelmiin olisi syytä puuttua ajoissa, sillä ajan myötä ne vain kasautuvat.
Aihe on mielenkiintoinen ja puhututtaa. Toivon saavani opintojen aikana työkaluja asiakkaiden tukemiseen.