Laulava neulepaja

Osallistuin eilen laulun ja neuleet yhdistävään verkkotapahtumaan. Kokemus oli minulle ensimmäinen laatuaan, ehkä ihan ensimmäinen laatuaan koko Suomessa? Ilta oli rattoisa ja musiikista sai kummaa voimaa. Etenkin, kun pääsi laulamaan yhdessä, vaikka olimmekin Koronan vuoksi kukin kotonamme.

Olen harrastanut neulomista aktiivisesti kymmeniä vuosia. Suomessa on vahva yhteisöllinen kulttuuri neulomisen saralla. Olemme kokoontuneet neulovien ystävien kesken, viettäneet yhteistä neuleretriittiä tuiki tuntemattomien kanssa ja tavanneet neulojien yhteisen foorumin porukalla Helsingissä. Eri puolella maata – ja maailmaa – asuvia neulojia yhdistää muun muassa internet ja somekanavat. Keskustelu ja töiden sekä vinkkien jakaminen on vilkasta sekä kannustavaa. Somekanavan kautta sai tämäkin laulullinen neuletapahtuma alkunsa, nimittäin Youtuben neulevlogista.

Neulevlogia pitävä Ilona Korhonen päätti Korona-pandemiassa muita ilahduttaakseen julkaista ohjeen neulepuseroon ja järjestää oikein virallisen julkistamistilaisuuden. Ilona on taitava neuloja ja lankojen värjääjä, mutta myös ammattimuusikko. Hän yhdisti neuleohjeeseen kansanmusiikkia ja kannusti meitä osallistumaan. Ilona opetti, lauloi esilaulun ja me muut osallistuimme kotoamme kuorona kertosäkeistöön.

En ole hyvä laulamaan, mutta lauloin silti ja kyllä muuten oli mukavaa. Zoom-palvelun ruuduista seurasin sivusilmällä muita osallistujia. Suurin osa lauloi mukana, osa tanssi ja aika moni neuloi laulun tahtiin.

Päätimme Koronan väistyttyä kokoontua yhdessä Järvenpäähän, pitää yllä neulepaitoja ja laulaa Kalinaa ja Malinaa.

Aika tarttuva biisi muuten!

Musiikkia voi hyödyntää monella tapaa myös luovissa työtavoissa. Se on tunnetusti yhteisöllisyyttä lisäävä tekijä ja sen on huomattu antavan ihmisille uusia voimavaroja. (Huhtinen-Hildén, L. 2019.) Kyseisestä tapahtumasta saisi siirrettyä osioita myös sosionomin työhön. Olen itse kiinnostunut työstä ikäihmisten parissa. Huhtinen-Hildénin (2019) mukaan musiikkia kannattaa hyödyntää esimerkiksi muistisairaiden ja aivohalvauspotilaiden parissa. En ole itse taitava muusikko, mutta ehkä pystyisin hyödyntämään jotain valmista materiaalia ja työstämään siitä vastaavaa vuorolaulua. Tai voihan ryhmästä löytyä joku taitava esilaulaja, joka haluaa johtaa kuoroa?

Blogitekstin julkaisun jälkeen kollegani vinkkasi väitöskirjasta, jossa on käsitelty musiikin merkitystä aivoverenkiertohäiriön sairastaneilla. SulaSol-lehden artikkelista löytyy linkki koko Vera Leon väitöskirjaan, jonka tutkimustuloksena todettiin laulun kuuntelun auttavan aivoverenkiertöhäiriöstä toipumisessa paremmin kuin instrumentaalimusiikin tai äänikirjojen kuuntelun.


Lähteet:

Huhtinen-Hildén, L. 2019. Elämän ja arjen musiikkia – musiikillisen ilmaisun monia mahdollisuuksia. Teoksessa Karjalainen, A. (toim.). Luovan toiminnan työpajat. Käsikirja sosiaali- ja terveysalalle. Jyväskylä: PS-kustannus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *