Kesät oli pitkiä ja lämpimiä. Leikit pikkuveljen kanssa ulkona. Puumala ja tätikkä. Luonto ja eläimet.
Ohjausharjoituksen tarkoituksena oli hyvinnoinnin lisääminen luovien menetelmien kautta. Harjoitus oli etukäteen käsikirjoitettu melko tarkasti opettajien toimesta. Sen tuli sisältää Lapsuuden kesämuistoon palaamista kirjoittamisen ja kuvallisen ilmaisun keinoin.
Karjalainen (2019) painottaa teoksessaan, että ohjaajalla on tärkeää olla omakohtainen kokemus ennen harjoitteen ohjaamista muille. Teinkin ensin harjoituksen itsekseni ja se oli hyvä lähestymistapa itselle uuteen ohjaamisen alueeseen. Varsinaista taiteen erityistuntemusta ei ohjaaja kuitenkaan tarvitse (Iivanainen 2019). Pidän kirjoittamisesta ja aikaisemmin olen tehnyt kotikutoista kuvataidetta eri tekniikoin, joten aihe oli itselle mieluinen. Taitojen herättelylle oli silti tarvetta.
Mielestäni kesämuistoon palaaminen oli vaikeaa. En oikein tuntunut saavan kiinni mistään yksittäisestä muistosta. Toisen koulutehtävän pohjalta kaivoimme kukin tiimissämme esiin valokuvia lapsuudestamme. Vastaan tuli kuva pikku-Annasta ja tätikästä. Kuvan myötä mieleen palasi lämpimiä muistoja Puumalasta ja suuntasin ajatukset niihin kesiin.
Lähdin kirjoittamaan tietokoneella tarinaa muistojen kesistä. Nappasin talteen ajatuksen virtaa ja tämä auttoi vapauttamaan mielen lukon. Kirjoitin kaiken mitä mieleen tuli, ilman sensuuria. Muistoista kirjoittaessa yksi muisto johtaa usein seuraavaan ja pääsee muistoa tarkastelemalla muistaminen laajentuu (Karjalainen 2019). Huomasin, että mieli saattaa yrittää yllättävän vahvasti ohjata ajatuksia tiettyyn suuntaan, etenkin jos tekstin täytyy olla tarkasti kieliopin mukaista ja muotoiltua. Jälkeenpäin ajatellen, olisi ollut parempi tehdä tämä orientoitumistehtävä mustekynällä paperille. Silloin ei tulisi houkutusta pyyhkiä jo kirjoittamaansa tuotosta pois.
Seuraavaksi maalasin vesiväreillä muistostani. Tämä auttoi hahmottamaan ajankulua ja toisaalta myös saamaan kiinni siitä, mitä mahdollisesti voi tulla ongelmiksi tai millaisia tunteita tehtävä saattaa herättää. Tein ennen maalaamista muistin virkistämiseksi hakukoneella tiedonhakua siitä, miten vesivärejä voi käyttää. Perustekniikoihin tutustuminen onkin suotava (Iivanainen 2019). Uppouduin maalaamiseen ja tunsin vanhan innostuksen maalaamiseen nostavan päätään. Päätin pyyhkiä pölyt piirustustarvikkeistani.
Kuvatarina Lapsuuden kesämuistot -pajasta 2.4.2021. Korona-pandemian vuoksi kaksi osallistujaa osallistui etäyhteydellä. Kuvia pystyi vaihtamaan WhatsApin välityksellä.
Odotin kovasti. En malttanut odottaa. Jännitti. Toivoin, että saisin koulutraumat kumottua.
Omia tuntemuksia tai havaintoja oli, että ensi kerralla pitää ohjaamista suunnitella vielä paremmin. Olin nytkin valmistautunut, mutta koska ohjaamistilanne oli itselle uudenlainen, puuttui siitä tietylainen kaipaamani johdonmukaisuus. Ohjauksella olisi hyvä olla selkeämmät vaiheet ja täytyy muistaa, että on saanut kaikkien huomion ennen kuin ohjaa seuraavaan vaiheeseen. Iivanaisen (2019) mukaan toiminnassa olisi hyvä olla selkeä rakenne: alkulämmittely, työskentelyvaihe ja lopetus. Ne voivat myös toistua ryhmän kanssa samana, mikäli toiminta ei ole kertaluontoista. Tällainen rituaali lisää turvallisuudentunnetta.
Harjoitus oli hyvä tehdä ensin ihan lähipiirille. Tästä voi lähteä kehittelemään samantapaisia pajoja muuallekin, esimerkiksi työharjoitteluissa. Huomasin myös, että lähimmäisille ohjaaminen ei ollut itse asiassa kauhean helppoa. Ohjaajan rooliin on vaikeampi astua, kun ohjattavana on omat vanhemmat ja puoliso. Iivanainen (2019) korostaa, että merkityksellisen kohtaaminen edellyttää ohjaajalta kannustavaa ja kunnioittavaa asennetta. Työpajassa toimittiin turvallisessa ja sallivassa ilmapiirissä, toisiamme kunnioittaen.
Haasteita ohjaamiseen toi se, että yhteinen toiminta selkeästi vapautti ajatukset lentoon ja puheenvuoron antamiseen piti palauttaa muutamankin kerran. Toisaalta aiheen läheisyys ja innokkuus on positiivinenkin asia. Kukaan ei kuitenkaan lähtenyt kommentoimaan toisen teosta, lähinnä työt herättivät uusia muistoja esiin. Jokainen saa tehdä työstään omat tulkinnat ja valita, mitä työstään muille esittelee (Iivanainen 2019).
Lapsuuden muistoihin palaaminen oli mieluisaa ja asiasta kertominen johdatti kertojaa pohtimaan tunteitaan ja miksi maalasi asiat juuri niin kuin maalasi. Omasta muistosta ja sen kautta itsestä kertominen oli tärkeää.
Iivanainen (2019) korostaa, että etenkin aloittamisen kynnys on usein suuri. Yllätyin, miten nopeasti ryhmäläiset pääsivät kiinni tehtävään. Itsellä meni paljon enemmän aikaa ja tuntui, että mietin liikaa. Ehkä minulla oli tosiaan jonkinlainen lukko päällä vai mietinkö tehtävää liikaa oppimisen kannalta?
Karjalainen (2019) tuo esiin kirjoittamisen merkitystä sosiaalisen osallisuuden näkökulmasta. Kirjoittamalla voi tuottaa harkitummin oman mielipiteensä kuin puhumalla. Kirjoittamalla voi harjoitella omasta elämästään, itsestään ja itselle tärkeistä asioista kertomista. Ellei osaa itse sanoittaa tarinaansa, on vaarana jäädä osattomaksi omaan elämään koskevassa päätöksenteossa.
Jos ei itse osaa kertoa, tulee kerrotuksi (Karjalainen 2019). Tämän pohjalta sain uuden näkökulman kirjoittamiseen ja siihen, miksi se on tärkeä osa ihmisyyttä ja toisaalta, mikä merkitys sillä voi työssäni sosionomina olla. Ehkä voisin kehoittaa tapaamiani asiakkaita kirjoittamisen pariin, jos he esimerkiksi kohtaavat elämässään haasteita. Moni on kohdannut ennen tapaamistamme jonkin kriisin. Osasta huokuu ulospäin tarpeettomuuden tunne, kun työt on tehty ja lapset lentäneet pesästä. Voisiko itselleen kirjoittaminen auttaa asioiden käsittelyssä ja itsetunnon parantumisessa?
Yhtälailla kuin kirjoittaminen, myös muut taidelähtöiset menetelmät lisäävät osallisuuden kokemusta ja yhteisöllisyyttä. Monella on saattanut jäädä kouluajoilta huonoja muistoja itsestä ei-luovana henkilönä. (Iivanainen 2019.) Ohjaajana onkin siis tärkeää huomioida tällaiset mahdolliset lukot ja auttaa osallistujia säilyttämään positiivinen ote itseensä ja kannustaa alkuun. Eräällä tapaa herättää osallistujien luovuus? Yksi ryhmäni osallistuja sanoi, että näin yhdessä sai lähdettyä tekemään sitä, mitä yksin on vaan meinannut.
Kirjoittaminen toimii eräällä tapaa keinona saada kiinni omista ajatuksista ja siitä, miten niitä jäsentää (Karjalainen 2019). Tällaista reflektiota huomaan tehneeni tämän blogin parissa. Kirjoittaminen tosiaan auttaa jäsentämään ajatuksiani ja yhdistämään oppimaani käytäntöön. Usein ajattelen kirjoittavani nopeasti ylös jotain ja mahdollisesti julkaisevani sen myöhemmin. Karjalainen (2019) kehottaa ottamaan välimatkaa omaan tekstiinsä, jotta reflektiolle on enemmän sijaa. Näin huomaan tehneeni. Usein tovin kuluttua tekstiä saa jäsenneltyä paremmin ja huomaa sellaisia oivalluksia, joita ei edes kirjoittaessaan ymmärtänyt olevan.
Olen työurani aikana saanut joitakin omaelämäkerrallisia kirjoja kohtaamiltani ikäihmisiltä. Jo silloin koin niiden saamisen vahvana luottamuksen osoituksena minua kohtaan. Ehkä tällaisen henkilökohtaisen teoksen antamisessa oli myös syvempi (tiedostettu tai tiedostamaton) merkitys: tulla kuulluksi sellaisena kuin on, halu tulla ymmärretyksi itsenään. Karjalainen (2019) mainitsee, että omaelämäkertoja on kirjoitettu paitsi itseä varten, myös jälkipolvia ja hoitajia varten.
Taiteellisen työskentelyn avulla saadaan aikaan rentoutumista ja toisaalta myös parannetaan kykyä keskittyä (Iivanainen 2019). Olen huomannut tämän itsekin. Harrastan neulomista ja kannankin projektia mukana melkein minne vaan. Yhtälailla tunnistan, että paperin reunaan piirtäminen ja värittäminen auttaa keskittymään, vaikkapa palaverissa tai jonkin asian ahdistaessa.
Lähteet:
Iivanainen, S. 2019. Väriä elämään – kuvallinen ilmaisu hyvinvointia edistämässä. Teoksessa Karjalainen, A. (toim.). Luovan toiminnan työpajat. Käsikirja sosiaali- ja terveysalalle. Jyväskylä: PS-kustannus.
Karjalainen, A. 2019. Elämää ja ajatuksia tekstiksi – kirjoittaminen itsetuntemuksen ja hyvinvoinnin tukena. Teoksessa Karjalainen, A. (toim.). Luovan toiminnan työpajat. Käsikirja sosiaali- ja terveysalalle. Jyväskylä: PS-kustannus.
One thought on “Lapsuuden kesämuistoja kuvittamassa”