”Jos et halua laittaa sitä toppahaalaria, niin sovitaan sitten, että äiti jää kotiin tekemään töitä.”
Taannoin ajellessani töistä kotiin korvani höristyivät kuuntelemaan tarkemmin radiojuontajan lausahduksia, olihan ajatukseni opintojakson myötä virittäytyneet joka puolella kuuntelemaan tai kuulemaan kasvatuksellista keskustelua. Juontaja toi esiin arkielämän esimerkkiä tilanteesta, jossa lapsi oli ottanut ylivallan perheessä. Lapsi oli johdonmukaisesti kieltäytynyt pukemasta toppahaalaria, jolloin äiti kertoi myöntyneensä pikku prinsessansa tahtoon ja jääneensä toistuvasti etätöihin. Toimintamalli johti kiperään ongelmaan siinä kohdassa, kun työnantaja rupesi kyselemään etätöihin jäämisten perään.
Oheinen esimerkki aikuisen ratkaisuineen on varmasti, tai sanoisinko toivottavasti, ääripäätä lapsiperheen arjesta. Studioon tulleiden yhteydenottojen myötä kävi kuitenkin selvästi ilmi, että erilaiset konfliktitilanteet lasten kanssa ovat hyvin arkisia ja aiheuttavat pohdintaa sekä päänvaivaa. Yksi paljon puhututtava asia on juuri pukeutumiseen ja kotoa tai hoitopaikasta lähtemiseen liittyvät tilanteet.
Käytä valtaasi hyvin
Äkkiseltään vallan voisi mieltää vain negatiivisena, mutta näin ei kuitenkaan ole. Gjerstadin tutkimukseen ja väitöskirjaan perustuvan teoksen lähtökohtana on ajatus vallan kuulumisesta ihmisten väliseen kanssa käymiseen. Valta on siis aina läsnä, halusimme tai emme. Kirjassa todetaan napakasti, että näennäisesti unohduksiin painettu vallankäyttö on jopa vahingollisempaa. Kyse on enemmän siitä, miten ja millaista valtaa käytetään. Gjerstad peräänkuuluttaa meitä hyvään vallankäyttöön. Sellaiseen, joka on vastavuoroista ja lasta kunnioittavaa sekä avointa. Hän painottaa, ettei valta saisi koskaan olla itseisarvo eli valtaa ei saisi käyttää vain siksi, että se on mahdollista.
Vallan eri vivahteet
Gjerstadin ajatuksiin peilaten voi todeta, että vallankäyttö on monitahoista. Kuten jo kerroin, alussa esiintuomani avunhuudon jälkeen studioon sateli yhteydenottoja. Osa antoi neuvoja, osa kertoi omakohtaisista kokemuksistaan. Miten nämä epätoivoisen äidin avuksi annetut ohjeet näyttäytyvät Kukkulan kuninkaan luettuani. Jäin pohtimaan, voisiko ne luokitella erilaisten vallankäytön tapojen mukaan. Kokeillaanpa, toimisiko se.
Voisiko tilanteen ratkaista rankaisemalla tai pakottamalla? Osa neuvoista oli tätä kastia. Lapsia oli puettu pakolla, toki lempeän johdonmukaisesti. Yksi äiti kertoi käyttäneensä rankaisua, joka hänen lapselleen oli mukavan hoitopäivän epääminen. Pukemiseen tuli välittömästi vipinää. Samoin eräällä tapaa rankaisuun on päätynyt vanhempi, joka vei kerran lapsensa ilman päällysvaatteita hoitoon. Asiasta tarvinnut enää sen koommin keskustella, sillä kylmässä autossa värjöttäminen opetti arvostamaan toppahaalaria.
Toimisiko palkitseminen, suostuttelu tai järkeily paremmin? Palkitsemisen keinoja oli yhteydenottojen perusteella käytetty vähemmän. Palkka voisi olla jokin lapselle mieleinen asia, jolla hänet houkutellaan toimimaan aikuisen toiveen mukaisesti. Suostutteluun ja järkeilyyn perustuvaa vallankäyttöä edusti isä, joka kertoi perustelevansa lapselleen, miksi pukeminen talvipakkasilla on välttämätöntä ja vanhempi, joka tähdensi päiväkotiin menemistä aikuisten työssä käymisen tärkeydellä.
Rutiinit ja tavat, hyvästä vai pahasta? Gjerstad tuo esiin, että tapojen ja rutiinien avulla voidaan poistaa arkisia energiasyöppöjä. Kun koko perhe tietää miten eri tilanteissa toimitaan eikä kaikesta tarvitse erikseen neuvotella ja saada aikaan kinaa. Gjerstad myös painottaa, ettei tavat ja rutiinit ole millään tavalla manipuloivaa vallankäyttöä. Etätyöhön jääneen äidin kannattaisi siis luovuttamisen sijaan luoda toimivat arkirutiinit työpäiville ja vapaapäiville erikseen. Näin asiasta ei kenties tarvitsisi joka aamu neuvotella?
Kasvatuspulmiin ei ole avuksi taikatemppuja
Hakala puolestaan tekee hieman satiirisia nostoja kasvatuksesta meidän ajassamme ja mainitsee, että valta tuntuu monissa perheissä valuneen lapsille. Elämänmakuiset esimerkit saavat hymähtelemään, mutta toisaalta kuulijalle välittyy lohdullinen tieto siitä, ettei edes kasvatusalan ammattilaiset noin vain näppärästi sormia napsauttamalla ratko kasvatuspulmia. Yksi syy vallan valumiseen vääriin käsiin blogin esimerkkitapauksessa voi olla pelko tai välinpitämättömyys. Esimerkin prinsessa oli ottanut ohjat omiin käsiinsä ja aikuinen taipui tähän, koska ei halunnut aiheuttaa eripuraa eikä kinata asiasta.
Vallan pitää olla vaaterissa
Vallankäyttö siis kuuluu arkiseen kanssa käymiseen. Sitä pitää kuitenkin käyttää viisaasti. Ehkä voisi siis ajatella, että perheessä on valta silloin oikeissa käsissä, kun vaakakupeissa on yhtä paljon huomioitu lapsia sekä aikuisia tarpeineen?
Studioon tulleiden vastausten perusteella voisi tehdä johtopäätöksen, että pikku prinsessan tapauksessa kaikki soittajat olivat samaa mieltä siitä, että kyseisessä tapauksessa päätösvallan kuuluisi olla aikuisella.
Mitähän sinä olisit antanut epätoivoiselle äidille neuvoksi?
Lähteet: Eevastiina Gjerstad, Kuka on kukkulan kuningas (2015), Juha T. Hakala, Kasvatus ajan kanssa (2019), äänikirja Nextory -palvelussa
