Teen työkseni ikäihmisten palvelutarpeen arviointia. Haluaisin ajatella sen olevan päihdetyön kannalta ennaltaehkäisevää työtä, mutta valitettavasti tapaan myös ihmisiä, joiden elämässä ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen – joskus puuttuminen kokonaan – on jäänyt tekemättä. Kohderyhmäni asiakkaita ei myöskään jaotella pelkästään kronologisen iän vuoksi. Niin tässäkin esimerkki-casessa, jonka avulla pohdin hetken tarkemmin meidän hyvinvointiyhteiskuntaa ja palvelujärjestelmää päihderiippuvaisen asiakkaan näkökulmasta.
Ajatus tämän blogikirjoituksen kirjoittamiseen lähti eräästä moniammatillisesta tapaamisesta, jossa keskustelimme jo kyseisen asiakkaan kohdalla monien mutkien kautta asumisjärjestelyistä. Eräs palvelupäällikkö heitti meille kysymyksen, mikä tässä meni vihkoon?
Asiakkaani on Erkki (nimi muutettu) ja hän on 63-vuotias. Erkillä on taustalla pitkäaikaista kroonista alkoholinkäyttöä ja alkoholiriippuvuus, joka tällä hetkellä näkyy jo toimintakyvyssä muun muassa kognitiivisina ongelmina ja liikkumisen vaikeuksina. Erkki oli jäänyt päihteiden käytön vuoksi pois työelämästä ja eli jokusen vuoden (ei tarkkaa tietoa, kuinka kauan) asunnottomana ja ”paperittomana” iäkkään äitinsä luona. Erkin tilanne paljastui, kun äiti alkoi tarvita apua. Erkille hankittiin tuolloin asunto, mutta muuten hän jatkoi ajelehtimista järjestelmässä. Itse tutustuin kesällä 2020 Erkkiin edunvalvojan ottaessa yhteyttä arjen haasteista. Vuoden 2022 alussa Erkki jäi uudelleen asunnottomaksi, kun vuokrasopimus purettiin sekavuustilassa aiheutettujen häiriöiden vuoksi.
Mikä sitten meni vihkoon?
Erkin kohdalla ennaltaehkäisy sekä myöhemmin kuntoutustoimet olivat puutteellisia. Partanen & Kuussaari (2019) kuvaavat artikkelissaan yhteiskunnassa tapahtunutta muutosta päihdeongelmaisten näkökulmasta. Erkin ollessa nuori, on yhteiskunta ollut toisenlainen ja tarjolla on ollut vähemmän tukea. Hän on syntynyt vuonna -59 ja ollut parikymppinen -79. Vuonna -69 voimaan tullut keskiolutlaki on lisännyt alkoholin kulutusta ja toisaalta vielä 70- 80-luvulla päihdeongelman katsottiin syntyvän muun muassa elämänhallinnan haasteista. (Partanen & Kuussaari, 2019.)
Päihdehuoltolain yksi lähtökohta on vapaaehtoisuus (Partanen & Kuussaari, 2019). Erkin tarinassa jää arvoitukseksi, oliko kyseessä itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen vai tukitoimien tehottomuus, kun päihdeongelma muodostui lopulta riippuvuudeksi. Myöhemmissä vaiheissa tarjotut tukikeinot olivat vähäisiä ja lopulta päihdetyö jättäytyi kokonaan pois Erkin tilanteesta. Minulle ammattilaisena näyttäytyi, ettei ratkaisuja oltu haluttu miettiä yksilöllisesti ja asiakaslähtöisesti. Kuntouttava ryhmätoiminta kariutui tukihenkilön puutteeseen ja psykososiaaliselle tuelle ei koettu olevan tarvetta, koska Erkki ei sitoutunut päihteettömyyteen. Artikkelissaan Partanen & Kuussaari (2019) tuovat esille, että asiakkaan tavoite voi olla muutakin kuin päihteettömyys. Erkin kaltaisten näkökulmasta artikkelissa esiin tuodut tavoitteet, yhteensovitetut ja sujuvat hoitoketjut sekä oikea-aikaiset ja tarpeenmukaiset palvelut, tulevat tarpeeseen.
Tainio & Jauhiainen (2016, 144–161) ovat nostaneet artikkelissaan esiin tiedossa olevia ongelmia. He mainitsevat tälläisiksi pirstaleisen, sektoroidun sekä alati muuttuvan palvelujärjestelmän sekä sen, että rakenteet edelleenkin ylläpitävät huono-osaisuutta. Näen tämän myös olleen vahvasti vaikuttamassa siihen, ettei Erkillä ollut vastuutahoa tai -henkilöä, vaan hän kulki järjestelmässä olematta oikeasti yksilö. Omahoitajan siirtyessä muihin tehtäviin, ei asiakkuus siirtynyt eteenpäin. Kuusisto & Kalliomaa-Puha (2019) nostavat artikkelissaan esiin sosiaalityöntekijän roolin päihteitä käyttävän asiakkaan palveluiden järjestämisessä. Erkin tapauksessa sosiaalityöntekijä loisti poissaolollaan, vaikka asiasta keskusteltiin useampaan otteeseen ja tukea kaivattiin. En tiedä, olisiko tilanne muuttunut suuntaan tai toiseen, vaikka sosiaalityöntekijä olisi vastuuhenkilöksi nimetty, sillä arjessa sosiaalihuoltolaissa mainittu erityisen tuen tarpeessa olevan asiakkaan oikeus sosiaalityöntekijään näyttäytyy heikkojen resurssien vuoksi vain korulauseina. On kuitenkin ilmiselvää, että erityistä tukea tarvitseva henkilö tarvitsee seurantaa ja säännöllistä yhteydenpitoa ammattilaisen puolesta.
Kolmantena ongelmana on palvelujärjestelmän kankeus, joka aiheuttaa väliinputoajia yhteiskuntaan. Erkki on vähävarainen, joten hänellä on haasteita tarvittavien palveluiden hankkimisessa. Erkin toimintakyky on alentunut, mutta ei kuitenkaan siinä määrin, että julkisen sektorin kotihoidolle olisi ollut tarvetta. Erkki olisi tarvinnut kotipalvelua, joka alueellamme määrärahasyistä on yksityisen sektorin toimintaa. Puuttuvia palveluita yritettiin kompensoida lähihoitajan tukijaksolla ja henkilökohtaisella budjetilla. On kuitenkin alueellisesti tiedossa, että esimerkiksi juuri harkinnanvaraiselle kotipalvelulle olisi tarvetta ja näen, että tällainen palvelu edistäisi asiakkaan osallisuutta ja toimijuutta merkittävästi.
Erkin tapauksessa oli kuitenkin eräällä tapaa onnellinen loppu. Monen mutkan kautta hän sai viimein paikan tehostetusta palveluasumisen yksiköstä, josta toivottavasti tulee hänen loppuelämänsä koti. En kuitenkaan voi olla miettimättä, mitä tämän vielä työikäisen miehen elämässä voisi olla, jos yhteiskunnan rakenteet olisivat tukeneet häntä aiemmin tai jos edes olisimme aiemmin kyenneet tarjoamaan apua?
Asiakascase oli osoitus myös siitä, että oikeaa monialaista työtä alkaa syntyä myös yli yksikkörajojen. Tainio & Jauhiainen (2016, 144–161) mainitsevat, että apua hakiessaan asiakkaalle tehdään usein päällekkäisiä arviointeja. Erkinkin kohdalla näin on toki ollut, mutta organisaatiouudistuksen avulla tähän on tullut edistystä. Yksikön rajoja ylittävää yhteistyötä tehdään enemmän ja keskusteluyhteys on saatu avattua.
Toivottavasti Suomessa on tulevaisuudessa oikeasti oikeus päihdehuoltoon.
Lähteet:
Kuusisto, K. & Kalliomaa-Puha, L. 2019. Päihdeongelmaisen asiakkaan asema ja oikeudet – mitä sosiaalihuoltolain uudet välineet tarkoittavat päihdehuollossa. Teoksessa Pehkonen, A., Kekoni, T. & Kuusisto, K. (toim.) Oikeus päihdehuoltoon. E-kirja. Saatavilla rajoitetusti Ellibs-kirjastosta.
Partanen , A. & Kuussaari, K. 2019. Päihdeongelmaisten palvelujärjestelmä muokkautuu yhteiskunnallisten muutosten myötä. Teoksessa Pehkonen, A., Kekoni, T. & Kuusisto, K. (toim.) Oikeus päihdehuoltoon. E-kirja. Saatavilla rajoitetusti Ellibs-kirjastosta.
Tainio, H. & Jauhiainen, T. 2016. Päihteet sosiaalisen kuntoutuksen haasteena – Esimerkkinä sosiaalinen kuntoutus Harjulan kumppanuustalon toipumiskulttuurissa. Teoksessa Helminen, J. Sosiaaliohjaus – lähtökohtia ja käytäntöjä. Helsinki: Edita, 144–161.
