16 – #sunnuntai

Posted on Posted in Päiväkirja

Sunnuntaisella metsäsamoilulla miulle putkahti mieleen kirjoittaa tänne blogiin mein tavanomaisesta sunnuntaista. Sunnuntaissa on ehkä eniten jotain tiettyä tunnelmaa, jos vertaa muihin viikonpäiviin.

Sunnuntai on kotipäivä, ainakin se mahdollisuuksien mukaan pyritään pyhittämään sellaiseksi. Aamu saa alkaa hitaasti. Juodaan kahvit vuoteessa. Rauhallisen kahvihetken jälkeen tartun usein puikkoihin ja neulon jotain (tänään satakielen ajantasalle). Taustalla on musiikkia tai podcasti (katsoin Little Bobbins Knits -podcastin).

Sunnuntai-aamiainen on usein vähän spessumpi eikä sitä syödä samalla tavalla välittömästi heräämisen jälkeen kuin arkena. On kiva kokeilla jotain vähän erilaista (tämän päivän brunssi oli uunissa lämpimiä leipiä tomaatilla ja nyhtöpossulla sekä persimonilohkoja).

Sunnuntaisin on ihanaa nauttia siitä, että pääsee rauhassa ja valoisalla ajalla oman kullan kanssa metsäretkelle. Me tykätään lähiretkistä (poikettiin äsken lähisuolle katsomaan mitä eläimiä siellä on liikkunut) ja luodaan usein ihan omat polkumme. Lunta ei harmi vaan ole vielä tarpeeksi liukulumikengille näin etelässä..

Kun on aikaa, on kiva laittaa ruokaa yhdessä. Pääasiassa pyritään siihen, ettei sunnuntaisin tartte koskaan tehdä kotitöitä. Pyykkikone tosin usein laulaa, mutta se nyt tekee itse sen suurimman työn.

Sunnuntaina ollaan vähän hitaita ja tehdään niitä omia kivoja juttuja. Sunnuntai on meillä aikaa itselle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *