Päiväkirja

9 – Hyvästit sohvaperunalle

Loman lopulla alkoi vihdoin tuntua siltä, että olen valmis palaamaan liikunnan pariin. Vuosi sitten sairastumisen myötä hölläsin tarkoituksella irti suorittaja-minästäni ja tämän myötä muutuin aktiivisesta liikkujasta sohvaperunaksi. No, liikuin kyllä, mutta fiilis pohjalla ja paljon vähemmän.

Liikunta on ollu miulle aina tärkeä ja läheinen asia. Tai no ehkei ihan aina, mutta murrosiän jälkeen enenevässä määrin. Nuorempana urheilin joskus tavoitteellisesti kestävyysurheilua. Ulkoliikunta on ollu aina miulle luontevampaa, enkä tykkää liikkua kellon kanssa vaan itsenäisesti omaan tahtiin. Se vaatii toki enemmän itse kuria, kuin käydä jollain viikottaisella jumppatunnilla. Tiedän kokemuksesta, että miusta on kyllä itteni kurittajaksi, joskus tosin liikaakin.

Kesäloman lopulla siis alkoi vähän kerrassaan tuntua siltä, että uskallan palata liikunnan pariin. Tarkoitan tällä sitä, että luotan itsetuntemukseeni riittävästi ja tunnistan jaksamisen rajat. Tiedän, milloin väsymys lähtee liikkumalla ja milloin lepäämällä. Aiemmin tunsin, että keikaroin ohuella nuoralla ja vaara ylisuorittamiseen oli edelleen olemassa.

On ihanaa huomata, että hiljalleen lisätyn aktiivisuuden myötä jaksaminen myös muussa arjessa lisääntyy. Saan pala palalta oman kehoni takaisin ja tuntuu, että oman itsen rajatkin vahvistuvat. Tiedän myös mieleni voivan paremmin.

Ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan, jos sanon olevani enemmän kotona liikunnallisessa kehossa kuin passiivisessa olotilassa? Olen siis aloittanut matkani takaisin omaan itseeni, myös fyysisesti. Haaveilen pitkästä juoksulenkistä. Siitä tunteesta, kun omat jalat jaksaa kuljettaa vaivattomasti eteenpäin, ilman että edes huomaa juoksevansa.

2 thoughts on “9 – Hyvästit sohvaperunalle

  1. Viimeiseen kysymykseesi vastaus: kyllä, alan ymmärtää. Minä olen innostunut liikunnasta vasta viime vuosina, siihen asti olen toki liikkunut mutta enemmän hyötyliikuntapohjalta. Kouluvuosien jälkeen olin suorastaan liikuntatuntien (ja -opettajien) traumatisoima ja vihasin hikoilemista ja hengästymistä. Löysin tanssin reilut 10 vuotta sitten ja se oli ensimmäinen liikuntamuoto josta nautin. Nyt kun keski-ikä alkaa kolkutella ovella ja huomaa, että kroppa ei olekaan enää huoltamatta kunnossa, olen löytänyt myös muita lajeja ja on ollut ilo huomata, että niissä kehittyy ja kunto kasvaa 🙂

    1. Ihana kuulla, et oot löytäny oman polun liikuntaan. Miun liikunnallisuus on varmaan peruja vanhemmilta, toinen on hyötyliikkuja ja toinen ikiliikkuja. Koulussa en kyllä tykänny liikunnasta, olin niin ujo ja yksilöpelaaja, ettei joukkuelajit ja kisaaminen sopinu miulle. Opettajasta ei oo pahaa sanottavaa, opetussuunnitelmat ei vaan tue kaikkia 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *