7 – Mitä sukkakisasta jäi käteen?

Posted on Posted in Päiväkirja

No, ainakin nyt ihan ekana täytyy mainita, että kuusi kaunista paria sukkia! Yksi pari on miehelleni, loput saa syksyn koittaessa lämmittää omia jalkojani. En olisi uskonut saavani ja osaavani neuloa kaikkia, joten olen tulokseen tosi tyytyväinen. Sijoitusta en sen kummemmin seurannut, kun aina lopuksi katoin monenneksi pääsin. Vika etappi taisi olla miun nopein ja olin reilusti sadan joukossa.

Pääsinkö siis tavoitteeseen? Miun tavoitehan oli saada kaikki kuusi paria alulle ja neuloa ne tän vuoden aikana, eli pääsin kirkkaasti. Aliarvioin itseäni ja yliarvioin ohjeita, sillä sain kaikki parit aikataulun puitteissa valmiiksi asti. Ohjeet ei olleet kaikki ihan helppoja ja niissä oli rutkasti uusia jippoja. Ohjeet oli kuitenkin niin hyvin kirjoitettu, että niiden avulla sai tällainen noviisikin sukat neulottua. Toinen tavoite oli oppia jotain uutta ja oikeastaan jokaisessa ohjeessa oli jotain, mikä vei oman tavissukkailun ulkopuolelle. Hyvä saldo siis.

Iskikö neuleressi? Haluaisin sanoa tähän, että ei. Mutta jollain etapilla – olisikohan se ollut se timanttiepisodi – piti kyllä tikuttaa sormet soikeina ehkä hieman enemmän kuin olisin normaalisti neulonut. Muuten osasin ottaa rennosti (ja tämän voi mieheni todistaa) ja tehdä muutakin kuin neuloa. Ehkä kalistelut ja kisailut ei oo täysin se miun juttu.. Vaikka olihan se vinhaa odottaa aina uutta ohjetta silmät ymmyrkäisinä. Osaakohan sitä ihan itsekseen valita haastavia ohjeita vai pidättäytyykö omalla mukavuusalueellaan?

Aionko osallistua uudestaan? Ehkä en, ehkä osallistun. Ainakaan en kisaa silloinkaan tosissani, tällainen rentoilu sopii paremmin miulle. Kokemuksena tää oli  mukava, kun osaa olla ottamatta asiaa liian tosissaan!

6 thoughts on “7 – Mitä sukkakisasta jäi käteen?

    1. Kiitoksia. Tein pikavisiitin siun blogiin ja yhtä hieno saldo näkyi olevan siulla, tosin eri kisasta. Vau 🙂 Tuokin voisi olla hauska kisa kokeilla, jos Touriin ei lähde mukaan..

      1. Kannattaa osallistua ensi vuonna 🙂 Minusta Sock Madnessissa oli ainakin tänä vuonna kivemmat mallit kuin Tourissa.

        1. Täytyy siis laittaa korvan taakse ja tutustua paremmin.. Ajankohtakin olisi toisaalta kivempi.

  1. Onnittelut uusille sukkapareille! Uusien jippojen oppiminen kyllä hieman kiehtoisi mutta olen sen verran kranttu että pakon edessä pitsisukkien tai helmien kanssa värkkääminen ei kyllä iske sitten yhtään… Joten tyydyn katselemaan toisten Toureja, itse pysyttelen mukavuusalueellani 🙂

    1. Tuolla kyllä aika moni kisan tuoksinassa muutteli ohjeita vastaamaan omia mieltymyksiä. Onhan se tietysti vähän arpapeliä, että jos ei yksikään neulottava pari vastaa omia mieltymyksiä niin menee ihan harakoille koko raha. Ostaahan sillä sitten jo jonkun kivankin ohjeen tai hyödyntää Ravelryn ilmaisia malleja.. Itse osaan ehkä nyt Tourin jälkeen katsoa tota tietokantaakin ihan uusin silmin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *